Siirry sisältöön
Opastettu ruskaretki Vallisaareen - ryhmille

Lokakuussa on mahdollisuus järjestää ryhmälle opastettu tutustumisretki Vallisaareen. 

Päivän ohjelma alkaa Kauppatorilta, jossa alus jo odottaa. Aluksella on tarjolla kermainen lohikeitto. Kun saavutaan Vallisaareen, aloitetaan opastettu saarikierros, jonka aikana päästään tutustumaan myös Vallisaaren suljettuihin eteläkärjen osiin. Kierroksen aikana kuullaan tarinoita saaren historiasta ja ihastellaan syksyn väriloistoa.

Paluumatkalla takaisin Kauppatorille nautitaan vielä pullakahvit.

Retkeen on varattu aikaa n. 5 tuntia.

 

Ryhmähinnat

  • 60 euroa / henkilö kun osallistujia on vähintään 30
  • 54 euroa / henkilö kun osallistujia on vähintään 60

Hinta sisältää:

- edestakaiset kuljetukset Kauppatori - Vallisaari

- lohikeitto, leipä, levite ja vesipullo

- ammattioppaan palvelut saarikierroksen aikana, kesto n. 3 tuntia

- paluukuljetuksella kahvi tai tee ja korvapuusti tai vastaava

 

Lähtöpaikka Kauppatorilla on Linnakelaituri, Suomenlinnan lauttojen oikealla puolella. 
Alus on lähtöpaikalla noin 15 minuuttia ennen risteilyn alkua.

Ulkoilujalkineet ja säänmukainen pukeutuminen. Ei sovellu liikuntaesteisille.

Lisätietoja ja varaukset myyntipalvelusta, myynti (at) aavalines.fi